Suunnittelun lähtökohtana on käytettävä tila, pinta-ala, ympäristö, ilmansuunnat ja asiakkaan henkilökohtaiset toiveet pihansa/parvekkeensa/terassinsa tai kodin vihersisustamisen suhteen.
Katso tästä pihaprojekti kesältä 2010.
Suunnitelman teko lähtee liikkeelle asiakkaan yhteydenotosta, jossa sovimme ajankohdan, jolloin tulen käymään asiakkaan luona. Tämän käynnin aikana kirjaamme ylös asiakkaan toiveet ja digikuvaan kohteen itselleni työkaluksi. Tämän jälkeen piirrän kohteesta luonnoskuvan, jonka käyn läpi asiakkaan kanssa. Lopullisen kuvan lähetän postitse.
Yleensä suunnitelmat valmistuvat tuosta ensimmäisestä käynnistä valmiiksi n. 3-4 viikossa, mutta kesäkuukausina voi varautua jopa 6 viikon odotteluun.
Jos mahdollista, kannattaa pihasuunnitelman teko siirtää talvikaudelle - silloin kuvat ovat valmiina heti keväällä,kun lumet sulavat ja pihaa pääsee tekemään. Otan talvikauden suunnitelmia vastaan syyskuun alusta lumentuloon saakka ja kuvat ovat valmiina helmikuun loppuun mennessä.
Tekemiini suunnitelmiin saatte Aleniuksen Puutarhalta -10% alennuksen kaikista taimihankinnoistanne!
Suunnitelmapaketti sisältää:
- väritetyn yleissuunnitelmakuvan 1:200 A3-koossa (voi olla myös esim. 1:100 tai 1:50), kuvassa merkittynä kasvillisuus ja pihan eri toiminnat. Suunnitelma tehdään AutoCadLT-pohjaisella ViherLT -ohjelmalla.
- istutussuunnitelmat A4-koossa (1:100 tai 1:50) tai A3-koossa.
- kasviluettelo, jossa kaikki kohteeseen suunnitellut kasvit
- kasvilista, jossa kasvien kuvaukset ja hoito-ohjeet
- vihertyöselitys, jossa opastetaan yleisellä tasolla pihan rakentamista mm. nurmikot, kiveykset jne.
- yleisluonteinen hoito-ohjelma
- pihakäynti ja luonnoksen esittely (lisäkäynnit 47 e/kerta)
Pihasuunnitelman hinnat (kevätkausi maaliskuu-toukokuu)
- Omakotipiha alle 1000 m² - alk. 750 eur
- Omakotipiha 1000-1500 m² - alk. 780 eur
- Omakotipiha 1500-2000 m2 - alk. 800 eur
- Omakotipiha yli 2000 m² - pyydä tarjous!
- Paritalopiha - alk. 600 eur
- Rivitalopiha - alk. 550 eur
- Taloyhtiöt - pyydä tarjous!
Hintaan vaikuttaa esim. tontin suuret korkeuserot, jotka lisäävät suunnittelun työmäärää. Vanhan pihan uudistamisessa hintaa vaikuttaa mm. säilytettävien puiden, pensaiden ja muiden kiinteiden rakenteiden (lipputanko, vesiallas...) paikoilleen mittaaminen. Suunnitelmatarjouksen lopullinen hinta sisältää matka- ja materiaalikulut.
Kaikki sivustolla näkyvät hinnat sisältävät 23% arvonlisäveron.
Lisäksi suunnitelmapakettiin voidaan lisätä erillistä maksua vastaan mm.
- kiveyssuunnitelma
- valaistussuunnitelma
- vesialtaan suunnittelu
- pihakohtainen työselostus
- suuntaa antava kustannusarvio
- pihan yksilöllinen hoitosuunnitelma
Kysy lisää!
Asiakkaan on mahdollista teettää pihastaan vain ns. luonnospiirros, johon on merkitty kasvialueet, eri toimintojen alueet sekä kulkuväylät jne. Luonnospiirroksessa ei ole suunniteltu yksittäisiä kasviryhmiä ja kasveja - vain alueet yleisellä tasolla (korkeat perennat, matalat perennat, pensaat jne.) Luonnospiirroksen mukana ei tule vihertyöselitystä eikä kasviluetteloa - vain luonnoskuva. Hinta esim. alle 2000m2 omakotipihalle alk. 450 e.(sis alv 23%)
Yksittäiset suunnittelukohteet:
- perennapenkit, pensasryhmät jne.
Hinta alk. 47 e/h (sis. alv 23%)
Hyvän suunnittelun ja joustavan palvelun takaamiseksi odotamme Teiltä seuraavia tietoja ennen suunnittelun aloittamista:
- asemapiirros 1:100 (mittasuhteet ja ilmansuunnat) Mielellään .dwg tiedosto /.pdf kuva, mutta myös paperiversio A4 koossa käy.
- kuva, jossa näkyy sähkö-, vesi- ja viemärilinjat
- asunnon pohjapiirros ja julkisivukuvat
- omat toiveet tontin suhteen
- mihin haluatte panostettavan (harrastukset, kotieläimet... )
- onko jotain, mitä ette pihallenne halua
- materiaalit (puuta, kiveä...)
- kukat/pensaat/puut (toiveita, toivevärejä,mitä ei missään tapauksessa...jne.)
- tyyli (pelkistetty, runsas, "japanilaistyylinen", perinnepiha, kivikkopuutarha...)
- kasvien värimaailma
YHTEISTYÖKUMPPANIT:
Aleniuksen puutarha
Oulujoen Taimisto
Pihakukot